keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Ilmastonmuutos ihan normaalia

Tänään taas sai lukea kuinka pohjoisen napa-alueen jääpeite vähenee. Johtuneeko tuo ihmisen toiminnasta vai ei? Yleisen konsensuksen mukaan kyllä. Ilmaston lämpötilan nousu tulee olemaan IPCC:n ennusteen mukaan v.1990-2100 1,1–6,4 °C, todennäköisimmin 1,8–4,5 °C. Alueelliset erot ovat kylläkin melkoisia. Monimutkaisia myönnetään vuorovaikusten olevan ja ihmisen pahaa toimintaa on nimenomaan hiilidioksidin tuottaminen ilmakehään uusiutumattomien fossiilisten polttoaineiden häpeilemättömällä käytöllä. Uusi suomalainen ympäristöjärjestö Ilmastofoorumi r.y puolestaan kertoo, että ilmakehän hiilidioksidin kohoaminen viime vuosikymmeninä (lätkämailakäyrä) johtuu luonnollisista syistä. Auringon normaalia aktiivisempi toiminta lämmittää meriä, joihin ei enää liukene niin paljon hiilidioksidia ja hiilidiksidia vapautuu ilmaan. Yhdistyksen näkemyksen mukaan auringon syklinen toiminta on nyt hiipumassa, ja odotettavissa on hiilidioksidin sitoutumista taas kylmenevään mereen. Auringon aktiivisuus korreloi selvästi voimakkaammin maailman lämpötilojen kanssa kuin hiilidioksidin määrä ilmakehässä.

Ilmastonmuutoksesta esitti tänään uutta tietoa myös meppimme Eija-Riitta Korhola, joka pitää hiiltä ja nokea (black carbon) tosi pahana asiana. Korholan mukaan ilmastopolitiikkaa pitää veivata ihan uuteen suuntaan syksyllä Kööpenhaminan kokouksessa. Korhola asettaa kyseenalaiseksi koko Kioto-lähestymistavan mielekkyyden.

On aika ihmeellistä ja traagista maailman ihmisten hyvinvoinnille, jos poliittista päätöksentekoa ohjaava tieteellinen konsensus on nyt hakoteillä, ja ihmiskunnan resursseja hukataan väärien asioiden kanssa askaroitaessa. Poliittiset, taloudelliset ja luonnon voimavarat pitää valjastaa alikehittyneiden alueiden elintason kohottamiseen. Työtä, hygieniaa, terveydenhuoltoa, koulutusta, demokratiaa. Siihen käytettäköön aivan huoletta runsaasti energiaa. Euroopan on syytä huolehtia myös omasta hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä eikä antaa etumatkaa USA:lle, Kiinalle tai Japanille liian tiukoilla päästörajoituksilla.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Taas sairaslomalla

Kuka on sanonut että kuntoilu on terveellistä? Itselläni on mahdollisesti pumppu kohtuukunnossa ja vyötärönympärys alle metrin, mutta niveliin tämä homma käy. Iltarasteilla meni eturistiside neljä vuotta sitten ja nyt keväällä repesi labrumi olkanivelestä kompuroituani liukkailla luistelusuksilla. Leikata on pitänyt yhdeksän tonnin edestä ja vielä tulee fysioterapiaa päälle. Onneksi on tapaturma- ja sairauskuluvakuutus. Sairaslomalla nyt heinä- ja elokuun, mukavaa stressilomaa, ei siinä mitään.